Farkkujen uusi elämä

Toinen Työväenopiston viikonloppukurssi heti perään, eipähän tarvitse miettiä, mitä sitä vapaa-ajallaan tekisi. :) Jos viikko sitten kierrätin tölkinavausklipsuja, niin tänä viikonloppuna oli farkkujen vuoro. Äidiltä ja iskältä sain pinkan vanhoja farkkuja, jotka palastelin surutta: takataskut yhteen pinkkaan, sivusaumat toiseen, vyötärökaitaleet kolmanteen ja se paras osa, lahkeet, neljänteen.

Olen haaveillut sellaisesta farkuista tehdystä ruudullisesta sängynpeitosta ja halusin kokeilla pintaa hieman pienemmässä mittakaavassa tänä viikonloppuna. Tarvetta oli uudelle niskatyynylle, joten sellainen siis tilaukseen. En ole juurikaan tehnyt tilkkutöitä, mutta tämä kuvio oli yksinkertaisuudessaan erinomainen tällaiselle tilkkutyönoviisille: leikataan suikaleita ja ommellaan – ja sitten sama vaakasuuntaan. Helppoa, mutta aikaavievää. Ruutupinta tosin on kyllä kaiken sen ajan väärti, voisin vain silitellä syntyvää kangasta. Ja nurja puolikin on hauska:

Uudesta makkaratyynystäni puuttuu vielä yksi sauma, pyöreät päätykappaleet ja sisätyyny. Tyynyn pinnan rakenteluun käytin siis koko sunnuntain kurssiajan, lauantaina keskityin pienempiin töihin – aloitin tekemällä sarjatuotantona patakintaita. Sain käytettyä niihin pienempiä palasia farkuista sekä nurkissani pyörineitä nauhoja ja silityslaudanpäälliskangasta (onpas sanahirviö…). Ihan valmiiksi asti ei patakintaatkaan tulleet kurssin aikana, vaan ne odottavat vielä vuoritusta.

Nähtäväksi jää, koska viimeistelykeiju saapuu paikalle ja tekee työni valmiiksi. Sitä odotellessa jatkan edelleen ruudullisesta sängynpeitosta haaveilemista ja hyvien farkkuideoiden keräilemistä Pinterestiin.

Klipsuttelua

Tuli tässä viime viikonloppuna käytyä Työväenopiston klipsukurssilla -siis sillä, jolla virkataan tölkinavausrenkaista kaikkea kivaa. Myös viime syksynä kävin samanmoisella kurssilla ja silloin aloitin virkkaamaan pientä iltalaukkua. Ja nyt vihdoinkin, vuosi myöhemmin, sain sen viimeisteltyä eli ommeltua vuorin, vetoketjun ja rannekkeen. Enpä voi muuta sanoa, kuin että olen todella tyytyväinen lopputulokseen! Klipsuja työhön meni reilut 120 kappaletta, hieman merseroitua puuvillalankaa (taisi olla Novitan Kotiväkeä), vetoketju, pieni pala silkkiä ja yksi karabiinilukko. Kalenteriaikaa valmistumiseen kului vuosi, tosin tunteja kutakuinkin ”vain” 20.

Virkkasin kurssilla myös pienistä klipsukukkasista koostuvan puolipallon ja sille kaverin. Niistä tulee jossain vaiheessa pallolaukku, sellainen kämmenen kokoinen. Vuorikin on jo siihen virkattu, enää tarvitsee vain koota palaset. Ehkä se on sitten ensi vuoden syksyn kurssin ToDo-listalla, hih!

Kotelolaukkukurssilla

Olin tänä viikonloppuna Työväenopiston kotelolaukkukurssilla: kaksi päivää ihanan rentouttavaa puuhailua hauskassa seurassa! Minulla oli kurssia varten varattuna tarvikkeet neljään laukkuun ja sain kaikki neljä myös valmiiksi viikonlopun aikana. Mikä on pienimuotoinen ihme, sillä harvemmin saan kursseilla loppuun asti töitäni, ja sitten ne jäävät kesken ja nurkkiin pyörimään… Mutta ei siis tällä kertaa, jee!

Tässä muutama Instagram -otos laukkusaalistani.

Kokeilin erilaisia materiaaleja, miten ne toimivat tällaisessa työssä ja täytyy kyllä sanoa, että kaikki kokeiluni toimivat oikein hyvin. Punaruskea kissakangas on käsityöpuuvillaa ja siihen jouduin tekemään kulmiin laskokset, muut kankaat sen sijaan sain venytettyä nätisti kulmien yli. Sini-valkoisessa kankaassa (josta tein viime syksynä ison kassin) on stretchiä, joten se venyi siksi tarpeeksi. Hopeisen silkkikankaan leikkasin täysvinoon venyvyyden takaamiseksi ja pellavainen koirakangas venyi muuten vaan yllättävän hyvin. Kivoja näistä tuli kaikista, mutta taitaa tuo pellavainen koiralaukku kuitenkin olla lempparini. :)

Tämä kirjoitus on osa Bloggaajan haaste 31:stä eli maaliskuun blogipostaukseni numero 15/31.

Jo vihertää

Vihertää, tosin ei vielä ulkona vaan sukissa! Olen juuri muuttanut ja nämä vihreät Kerttu -sukat (ohje on Uhoavan Gnun blogista) ovat ensimmäiset täällä uudessa kodissani aloittamani sukat.

Valmiista parista uupuu vielä puolitoista sukkaa, mutta eiköhän ne loputkin valmistu jossain vaiheessa. Yritän tässä samalla kuluttaa massiivista 7-veikka -varastoani, joka on vuosien varrella päässyt kasvamaan yli kolmekiloiseksi. Vaikken enää edes niin kovin välitä koko langasta…

Olen tässä alkuvuoden aikana käynyt Työväenopistossa valokuvauskurssilla ja yritin nyt sukkakuvaa napatessani keskittyä kuvan säätöihinkin. Hankalaa muistaa aina, minkä nupin säätäminen saa mitäkin aikaan…  :) Sain kuitenkin vihreän värin tulemaan suhteellisen oikean värisenä keinovalossa, joten ihan tyytyväinen voin olla lopputulokseen. (Kuvan tekniset tiedot: 1/25 f2.5 ISO800, valkotasapaino käsisäädöllä.)

Melko tarkalleen vuosi sitten tein ensimmäiset Kerttuni, silloin turkoosina, mutta ne jäivät bloggaamatta. Korjataan siis vääryys nyt kun kerran aiheessa ollaan:

Turkoosit Kerttu -sukat (Ravelry -linkki)
Koko: 38
Puikot: 3,5 mm Cubicsit
Lanka: Novita 7-veljestä turkoosina 150 g

Tämä kirjoitus on osa Bloggaajan haaste 31:stä eli maaliskuun blogipostaukseni numero 3/31 sekä blogini 100:s kirjoitus! Bileet pystyyn!

Intohimona Skräppäyksen satoa

Melkein kuukausi sitten osallistuin ihan huipputapahtumaan, Intohimona Skräppäykseen. Tapahtumasta käteen jäi uusia tuttavuuksia, kasa ostoksia, monta valmistunutta skräppileiskaa ja roppakaupalla ideoita. Kiitos hauskasta skräppäysseurasta saman pöydän tytöille: Kaisalle, Sallalle, Sarille, Sirpalle ja Merville! Toivottavasti nimimuisti pelitti… ;)

Pöydän ääressä  istuskellessani sain valmiiksi kolme layoutia: kaksi veljenpojastani ja yhden doodlaus-leiskan (jossa piirtelin vain kuvioita valkoisella geelikynällä mustalle kartongille).

Osallistuin viikonlopun aikana myös kolmeen workshoppiin, ja neljännellekin olisin mennyt, ellei himputin migreeni olisi pilannut lauantai-iltapäivääni. Lauantaiaamuna oli Birgit Koopsenin Layout -kurssi, jolla syntyi erilaisia mixed media -tekniikoita käyttäen papereita. Näinköhän niitä raaskii mihinkään käyttää – etenkin tuo vihreä onnistui sen verran hyvin, ettei sitä haluaisi leikellä palasiksi.

Sunnuntai-iltapäivällä oli kaksi workshoppia puolalaisten opettajien johdolla. Ensin oli Anna-Marian Mixed-media Layout -kurssi, jonka aikana sain valmiiksi layoutin eräästä kasvatistani, Kalle-pojusta. Pidin kovasti kurssilla opetetusta vesiväritekniikasta, varmasti tulen kokeilemaan sitä vielä tulevaisuudessakin.

Sunnuntai-iltapäivän päätti Sodaliciouksen tyttöjen, Nulkan ja Jaszmurkan, hulvaton ”5 Things that makes me happy album” -workshop. Vieläkin hymyilyttää! :) Aloitimme kurssilla tekemään minialbumia, omani on edelleen kesken… Mutta vannon, teen sen valmiiksi vielä kesän aikana! Aihe on ainakin rakas: omat viisi karvakorvaani.

Minialbumin etukansi

Minialbumin takakansi (hups, laitoin sen väärinpäin… no ei haittaa!)

Minialbumin aloitettu sisäsivu Ginnysta

Jos ennen Intohimona Skräppäystä valmiiden skräppileiskojeni lukumäärä oli 7, niin melkein tuplasin sen viikonlopun aikana! ;)

Ompeluksia kierrätyshengessä

Arvostan sitä, että vanhasta (ja rikkinäisestä) tehdään uutta omalla tyylillä. Kierrätys ja tuunaus kunniaan! Olen itsekin pyrkinyt kokeilemaan erilaisia tapoja, joilla roskiskamalle saisi annettua uuden elämän – tässä kokoelmapostaus joistakin aiheeseen liittyvistä tuotoksistani.

Menneellä viikolla osallistuin Varustelekan pop-up -shopissa DIYHelsingin kanssa yhteistyössä järjestettyyn workshoppiin, jossa teimme läppärilaukkuja armeijan ylijäämäkamasta. Itse tein suojapussukan iPadilleni. Pussukan päällinen on Venäjän armeijan sarkatakkia ja vuori on (Saksan? armeijan) maastokuvioisesta kenttäpuserosta. Koristelu syntyi hetken mielijohteesta, kun iskin silmäni neuvosto-tähtinappiin ja kullanväriseen ompelulankaan –  PanSTARSS -komeettahan se selvästi on!

Kurssin tunnelmia ja muiden kurssilaisten älyttömän hienoja läppärilaukkuja on dokumentoitu ainakin sekä täällä että täällä.

Alkuvuodesta hankin itselleni Amazonista Kindlen eli e-kirjojen lukijalaitteen, joka on ihan huippu! Varsinkin kun työmatkoillani lueskelen usein ammattikirjallisuutta, joka tuppaa esiintymään 1000-sivuisten ohjelmointiopusten muodossa. Kindleen näitä pikkujättejä mahtuu useita satoja, joten hyöty paperiversioihin verrattuna on huomattava – selkäni ainakin kiittää!

Painavaa asiaa suojaamaan tein Kindlelleni kuljetuspussukan vanhoista farkuista, kiinnityssysteemi on napattu suoraan farkkujen vyötärökaitaleen päistä. Tuo ruskea pitsintapainen on pätkä vanhasta tekonahkavyöstä ja pitsinauha löytyi isotätini ompelulaatikosta. Vuori on sinistä pilkkukangasta ja pehmusteena on vanhoista projekteistani ylijäänyttä pehmikehuopaa.

Viime syksynä kävin Työväenopistolla kurssin, jolla tehtiin kaikenlaista roskista: karkkipapereista, muovipusseista, sanomalehdistä, you name it. Olin säilyttänyt jouluisia karkkipapereita juurikin tällaista tilaisuutta varten, ja yhdessä kontaktimuovin ja ompelukoneen kanssa niistä syntyi tällaiset pussukat. (Juu, tuon Julia -pussukan vetoketju on hieman vinkura, mutta se olikin vasta ensimmäinen kokeilu.)

Näiden kurssilla syntyneiden pussukoiden jälkeen en ole karkkipapereista tehnyt muuta. Asia pitää korjata, vaikka testaamalla tätä Rouva Hyrskyn Myrskyn tutoriaalia tai Madam B.C:n versiota (jossa myöskin on käytetty kontaktimuovia).

Karkkipaperipussukoiden lisäksi tein kurssilla pikkulaukun, joka tätä nykyä toimii käsityöpussukkana (sinne mahtuu hyvin sukankutimet ja lankakerä). Kurssin aikoihin Sue -lehden kannessa komeili lempibändini, Muse (sattuipas sopivasti), joten pojat pääsivät itseoikeutetusti koristamaan laukkuani.

Työvaiheet olivat kutakuinkin seuraavat: Silitin sanomalehtisivun tukikankaalle ja sivelin sivun saunasuojalla (litkua, jota saa rautakaupoista). Annoin sivun kuivua ja sen jälkeen silitin vielä päälle kristallimuovia kangasta vahvistamaan. Sitten vain ompelin laukun kasaan, vuorina käytin vanhaa turkoosia lakanaa. Sanomalehtikangas oli yllättävän helposti työstettävää materiaalia, vaikka toisinkin voisi luulla.

Ja ei kierrätyspostausta ilman mainintaa kahvipusseista, siitäkin huolimatta että ne eivät taida olla enää niin ”in” kuin jokunen vuosi sitten. Hyviä ja kestäviä kauppakasseja niistä kuitenkin saa punomalla, olen useamman tehnyt tätä Neuliksen erinomaista ohjetta seuraten. Tosin lisäsin kantokahvojen kääntöpuolelle kanttinauhaa (sellaista leveää, matonkanttaukseen tarkoitettua) – se lisää kahvojen kestävyyttä ja kantomukavuutta.

Mä skräppään sittenkin

Olin tänään Espoossa, Amaliassa, Paperiliitin -blogin Riikan vetämällä gessokurssilla (olin Amaliassa myös viikko sitten, Emmon vetämällä alkoholimustekurssilla, mutta siitä ehkä lisää myöhemmin). Gesso materiaalina ei ollut minulle entuudestaan tuttu – tosin muutenkin olen yleensä askarteluissani käyttänyt melko vähän mitään apuaineita (maaleja, struktuuripastaa, mistejä ja mitä näitä nyt on). Nyt kurssin käytyäni täytyy sanoa, että gessohan on vallan mainio aine! Nurkissa pyörineet ällötyspaperit saavat uuden mahdollisuuden, koska nyt ne voidaan muuttaa aivan joksikin muuksi, ou jee! Ja ehkäpä intoudun kurssin innoittamana skräppäämään jatkossa useamminkin eikä seuraavaa sivua tarvitsisi odotella kahta vuotta…

Tätä vanhaa ällötys-joulupaperia käytin tänään pohjana:

Tällaiseksi sain sen tuunattua kurssilla:

Ensiksi sivelin siveltimellä gessoa ja vettä koko paperin alueelle, jolloin pohjan kuvio pehmeni. Ällötyskuviot olivat silti edelleen liiaksi näyvissä, joten levitin vielä vanhalla luottokortilla gessoa ohentamattomana niin, että nyt pohjasta tuli melkein valkoinen. (Edelleen voi reunoilta kuitenkin nähdä hieman pohjapaperin alkuperäistä kuviointia.) Toisessa vaiheessa liimasin gessolla kakkupaperin keskelle sivua ja lisää gessoa päälle. Ja kyllä, on se kakkupaperi siellä kaiken alla, vaikkei sitä enää mitenkään lopputuloksessa näekään. Kakkupaperin jälkeen gessotin leiskaan kiinni pahvikirjaimet ”C” ja ”N” (tai oikeasti ne olivat ”U” ja ”Z”…). Sitten suihkuttelin erivärisiä ja -laisia mistejä gesson päälle, leimasin gessolla örkin oikeaan alakulmaan ja tuhertelin tussilla ääriviivoja sinne sun tänne.

Kotiin päästyäni jatkoin leiskan työstöä ja nyt on elämäni kolmas skräppisivu valmis – tadaa!

Ensimmäinen lomakuva elokuun kesäreissusta on nyt sitten dokumentoitu – minä tykkään! :) Leiskan aiheena on se kun kävimme Torontossa, CN Towerissa, kävelemässä – ja roikkumassa – siellä näköalatasanteen reunalla. Siis siellä ulkopuolella, 356 metrin korkeudessa! Oli muuten hienot näköalat! En kirjoittanut journalingia itse vaan tein kuvan taakse taskun, johon laitoin EdgeWalkista saamamme ”sertifikaatin” – se todistaa, että olen ihan virallinen reunallakävelijä. :)

Vielä hieman yksityiskohtia:

”No hands” -otsikon kirjaimetkin on muuten gessotettu ja mistattu kurssilla.

Gessotut pahvikirjaimet koholla

Leiskassa hyödynnettiin myös EdgeWalkin esitteestä leikeltyjä kuvia

CN Towerin turistikrääsäkaupasta ostettu rintanappikin pääsi leiskaa koristamaan

Gesso-örkki ihmettelee mokomaa reunallakävelytouhua

Pussukoita

Huhtikuun puolivälissä kävin Helsingin Työväenopistossa viikonloppukurssilla ompelemassa ihania pikkupussukoita. Halusin nimenomaan opetella metalliklipsun kiinnittämisen ja ylipäätäänkin oppia niksejä pussukoiden ompelemiseen, jotka molemmat odotukset kurssi täytti täysin.

Ihan ensimmäisenä valmistui 18 cm leveään kehykseen tehty pirtsakka pöllöpussukka (kangas on hankittu viime syksynä Tampereen Kädentaitomessuilta). Pussi on tuettu vanulla ja vuorattu pinkillä pilkkukankaalla. Tämä yksilö päätyi isoäidilleni, joka kerää muutenkin kaikenlaista pöllöaiheista tavaraa. Kovasti oli mieluinen tuliainen.

Pingviinipussukassa pääsi Tanskasta ostamani kangas ensimmäistä kertaa käyttöön. Kehys on 6 cm leveä ja tämäkin pussukka on tuettu vanulla ja vuoritettu pilkkukankaalla – harmaalla sellaisella. Pingupussukka on ihanan söpö ja pikkuinen, mutta ainakin omaan käteeni 6 cm:n kehys on turhan kapoinen – pussukalla saisi siis olla hieman lisää leveyttä.

Ruskean pöllökankaan olen saanut kaveriltani, pala riitti juuri sopivasti yhteen pussukkaan (kehys on 8 cm leveä). Tämä muistuttaa kurssiviikonlopun aikaansaannoksistani kaikkein eniten Marimekon vastaavia klipsupussukoita ja siitä tuli kaikinpuolin kätevän kokoinen.

Äitini tilasi itselleen kolikkokukkaron, jonne käsi mahtuu kunnolla ja josta kolikot saa helposti ulos. Lopputuloksena syntyi hassunmallinen vanulla tuettu pikkupussi 8 cm kehykseen. Päällisen kisukangas (äiti halusi ehdottomasti pussukan tästä) ja vuorin pallokangas on tuotu Saksasta kaverini suosiollisella avustuksella jo kauan, kauan sitten, nyt ne vihdoinkin pääsivät käyttöön. Pussukka on käytössä osoittautunut erittäin toimivaksi, ehkä teen itsellenikin vielä yhden samalla mallilla.

Lopuksi halusin tehdä vielä jotain muuta kuin kehyskukkaroita ja tuloksena syntyi oma lempparini: siilipussukka. Se on tuettu vanulla ja vuoritettu harmaalla pilkkukankaalla, ihanan päällyskankaan sain kurssin opelta ja harmaa vetoketju löytyi omasta ompelulaatikostani. Toki tässä oli eniten ompelemista, mutta lopputulos on suloinen; en edelleenkään malta olla hypistelemättä sitä. Kaikille muille kurssin tuotoksille löytyi uusi koti muualta, mutta tämän pussukan minä pidän itse! :)

Huiveja aktiivisista langoista

Olen ollut Helsingin Työväenopistossa jo useamman vuoden kudontakursseilla eli siis kangaspuilla kutomassa. Yleensä ihmiset mieltävät kangaspuilla kutomisen mattojen tai ryijyjen kutomiseksi, mutta meikäläinen ei oikein matoista tahi seinävaatteista innostu. Villahuopiakin on tullut kudottua useampi tässä vuosien varrella, samoin VHS-kasettinauhoista kassikangasta. Niinpä nyt viimeksi kulunut lukukausi on tuonut mukavaa vaihtelua tekemiseen, kun olemme kutoneet huiveja aktiivisista langoista. Sain vihdoinkin nyt pääsiäisvapaiden aikana viimeisteltyä viime syksynä (musta) ja tänä keväänä (kelta-vihreä) kutomani huivit, ja lopputulos on tosi kiva!

Aktiivisista langoista löytyy netistä todella vähän tietoa, mutta ne ovat ohutta, ylikierrettyä villalankaa (uldcrepe), joiden kierteet vapautuu, kun langan kastelee 60-asteisessa vedessä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että kudottaessa lanka pysyy suorana, mutta kun lopputuloksen kastelee, se rypyttyy kauniisti. Lankaa on S- ja Z-kierteisenä ja jos olen oikein ymmärtänyt, Z-kierteinen on kierretty tiukempaan, jolloin se rypyttyykin enemmän. Lankoja saa Euroopassa Tanskasta, mutta he myyvät niitä vain jäsenilleen. Myös Japanissa ja Jenkeissä (ainakin New Yorkissa) myydään uldcrepe -lankoja, mutta sen tarkempaa tietoa minulla ei niistä ole. Toivottavasti tulevaisuudessa aktiivisista langoista löytyy paremmin tietoa netistäkin, mutta sitä odotellessa onneksi on Työväenopiston kudonnan erikoiskurssit!

Musta raitahuivi (paino 105g)
* Mustaa S-kierteistä uldcrepe -lankaa (loimi oli kokonaisuudessaan tätä)
* Manos del Uruguay Lace -lankaa (baby alpaca + silk + cashmere)

Ennen kutistamista huivin mitat olivat 48 cm x 247 cm ja kastelun jälkeen n. 34 cm x 212 cm eli rypyttymistä on tapahtunut leveyssuunnassa noin 30% ja pituussuunnassa noin 15%. Minusta huivi rypyttyi juuri sopivasti, en olisi tuon ryppyisempää halunnutkaan. Voi olla, että jos en olisi tehnyt raitoja toisesta langasta, huivi olisi mennyt vielä enemmän kasaan. Mutta olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen!

* * * * * * * * * *

Kelta-vihreä ruutuhuivi (paino 99g)
* Mustaa S-kierteistä uldcrepe -lankaa
* Keltaista Z-kierteistä uldcrepe -lankaa (loimen leveydestä n. 2/3 oli tätä)
* Mustaa Grignasco Merinosilk -lankaa
* Tummanvihreää Grignasco Merinosilk -lankaa
* Vaaleanvihreää Grignasco Merinosilk -lankaa (loimen leveydestä n. 1/3 oli tätä)

Mustaan huiviin verrattuna tämä huivi oli alunperinkin leveämpi ja lyhyempi. Ennen kutistamista huivin mitat olivat 52 cm x 213 cm ja kutistamisen jälkeen n. 32 cm x 191 cm eli leveyssuunnassa huivi kapeni huimat 40%, mutta pituussuunnassa vain noin 10%. Leveyssuunnan kutistumisen selittänee Z-kierteisen langan määrä loimessa eli se on kiertynyt enemmän ja näin ollen myös kutistunut enemmän. Pituussuunnassa taas kutistumista ei ole tapahtunut niin paljon, johtuen todennäköisesti siitä, että huivia on kudottu paljon Grignascolla, joka ei menee kasaan läheskään niin paljon kuin ylikierretyt langat. Pidän tästäkin huivista paljon. Vaikka loimessa on paljon keltaista uldcrepeä ja sillä on myös kudottukin useita raitoja, on huivin sävymaailma silti enemmänkin vihreä kuin keltainen. Ja koska en ole keltaisen ystävä, tämä vihertävä lopputulos sopii oikein hyvin! :)

Osku -kissa demonstroi, kuinka läpinäkyvästä kankaasta on kyse. Tässä huivi on ennen kutistamista.

Edit 11.04.2012: Muokattu kuvien järjestystä ja kokoja isommaksi.

Kesä tulee!

Tai ainakin toivossa on hyvä elää. Vaikka viime yönä siirryttiinkin kesäaikaan, tunsin itseni aamulla hieman petetyksi kun ulkona avautui tällainen näkymä:

Kuka. Meni. Tilaamaan. Lisää lunta?!?

Tulevan kesän toivossa olen kuitenkin ahkeroinut itselleni värikkäät kesän-odotus-sormikkaat, jotka tänä aamuna pääsivät käyttöön talvimasennusta estämään. Eksyin viime viikonloppuna Andra Designin blogiin ja löysin sieltä herkullisen väriset raitalapaset elikäs nämä sateenkaaren väriset. Sellaiset oli ihan pakko saada heti välittömästi puikoille (kello oli silloin noin 23:00 lauantai-iltana), mutta koska lankavarastostani ei löytynyt juuri sillä nimenomaisella hetkellä kirkkaanvalkoista ja sateenkaari -7-veikkaa, tein hätävaralapaset luonnonvalkoisesta ja ruskea-harmaasta polkasta (niistäkin alempana kuvallinen näyte). Seuraavana päivänä hankin heti ”oikeat langat” ja aloitin omia sateenkaarilapasia, jotka halusivat kuitenkin olla lopulta sormikkaat. En yleensä pidä sormikkaiden tekemisestä – liian työlästä puuhaa – mutta eilen illalla sain aikaiseksi tikuttaa kymmenen sormea paikoilleen Angelia DVD:ltä katsellessa. Hommaa helpotti myös uusi hankintani: KnitPro:n lyhyet (10cm) sormikaspuikot – mii laik!

Sormikkaissa on peruslapasen alku (kts. Novitan lapasohje) 40 silmukalla, peukalokiilaa varten lisätty yhteensä 10s. Jokaista muita neljää sormea varten on puikoilta otettu 10 silmukkaa (5+5) per sormi ja pikkurilliin lisätty lisäksi 2s, muihin 5s. Lankana Novitan 7-veljestä sateenkaari ja kirkkaanvalkoinen (menekki 34 grammaa per väri), raidat ovat kolme kerrosta korkeat.

Polkka-lapaset on tehty Novitan peruslapasen ohjeen mukaan naisen koossa 44 silmukalla. Lankana Novitan 7-veljestä ruskea-harmaa Polkka ja luonnonvalkoinen.

Eilisen ja tämän päivän aamupäivät istuin Työväenopiston kurssilla, jossa teimme kesää silmällä pitäen kankaista ja nauhoista kukkia monilla eri tekniikoilla. Enpä ole ennen kukkia näperrellyt, mutta sen verran kivaa puuhaa se oli, että melko varmasti voin taata kankaiden lopuista syntyvän jokusen kukan tulevaisuudessakin. Niistä saa niin kivoja koristeita takinpieleen tai laukkuihin! Sain kaikki kurssilla aloittamani kukat ompeluosaltaan valmiiksi, kiinnitysmekanismit vain pitää vielä kiinnittää niiden taakse. Alla kuvia tuotoksistani.

Hopeakukka. Jostain kamalantuntuisesta hopeakankaasta ommeltuja terälehtiä ja jouluaskarteluja varten ostettua lumihiutale-harsokangasta. Keskelle liimattu kuumaliimalla hopeanvärinen nappi.

Sinivihreä kukka. Alimpana vihreästä thai-silkistä tehtyjä terälehtiä, keskellä vihreää organzaa ja ylimpänä sinivihreää taftia. Värit ovat kuvassa ihan päin honkia, mutta kukka on oikeasti sinivihreä luonnossa. On, on!

Ruusukeaihiolla taiteltu turkoosi (väri on kuvassa aivan liian vaaleansininen) ruusuke satiininauhasta. Itse asiassa isomman ruusukkeen sisällä on pienempi ruusuke. Keskellä metallinappi vanhoista farkuista.

Heijastinkukka. Kukkien osat on stanssattu BigShot -kuvioleikkurilla ja retrokukka-stanssilla heijastinnauhasta ja askarteluhuovasta (luonnonvalkoinen, lila ja vihreä). Osat on sitten ommeltu pinoon mustan napin kanssa.

Ryppykukkia. Ompelukoneen rypytyspaininjalalla on ensin rypytetty kangasta (ylin eli tuo hopeanvärinen) ja satiininauhaa (kolme alinta) ja ommeltu käsin spiraalin muotoon kukiksi.

Tällaisia käsityöntäyteisiä viikonloppuja saisi olla useamminkin!