Olin tänään Espoossa, Amaliassa, Paperiliitin -blogin Riikan vetämällä gessokurssilla (olin Amaliassa myös viikko sitten, Emmon vetämällä alkoholimustekurssilla, mutta siitä ehkä lisää myöhemmin). Gesso materiaalina ei ollut minulle entuudestaan tuttu – tosin muutenkin olen yleensä askarteluissani käyttänyt melko vähän mitään apuaineita (maaleja, struktuuripastaa, mistejä ja mitä näitä nyt on). Nyt kurssin käytyäni täytyy sanoa, että gessohan on vallan mainio aine! Nurkissa pyörineet ällötyspaperit saavat uuden mahdollisuuden, koska nyt ne voidaan muuttaa aivan joksikin muuksi, ou jee! Ja ehkäpä intoudun kurssin innoittamana skräppäämään jatkossa useamminkin eikä seuraavaa sivua tarvitsisi odotella kahta vuotta…
Tätä vanhaa ällötys-joulupaperia käytin tänään pohjana:
Tällaiseksi sain sen tuunattua kurssilla:
Ensiksi sivelin siveltimellä gessoa ja vettä koko paperin alueelle, jolloin pohjan kuvio pehmeni. Ällötyskuviot olivat silti edelleen liiaksi näyvissä, joten levitin vielä vanhalla luottokortilla gessoa ohentamattomana niin, että nyt pohjasta tuli melkein valkoinen. (Edelleen voi reunoilta kuitenkin nähdä hieman pohjapaperin alkuperäistä kuviointia.) Toisessa vaiheessa liimasin gessolla kakkupaperin keskelle sivua ja lisää gessoa päälle. Ja kyllä, on se kakkupaperi siellä kaiken alla, vaikkei sitä enää mitenkään lopputuloksessa näekään. Kakkupaperin jälkeen gessotin leiskaan kiinni pahvikirjaimet ”C” ja ”N” (tai oikeasti ne olivat ”U” ja ”Z”…). Sitten suihkuttelin erivärisiä ja -laisia mistejä gesson päälle, leimasin gessolla örkin oikeaan alakulmaan ja tuhertelin tussilla ääriviivoja sinne sun tänne.
Kotiin päästyäni jatkoin leiskan työstöä ja nyt on elämäni kolmas skräppisivu valmis – tadaa!
Ensimmäinen lomakuva elokuun kesäreissusta on nyt sitten dokumentoitu – minä tykkään! :) Leiskan aiheena on se kun kävimme Torontossa, CN Towerissa, kävelemässä – ja roikkumassa – siellä näköalatasanteen reunalla. Siis siellä ulkopuolella, 356 metrin korkeudessa! Oli muuten hienot näköalat! En kirjoittanut journalingia itse vaan tein kuvan taakse taskun, johon laitoin EdgeWalkista saamamme ”sertifikaatin” – se todistaa, että olen ihan virallinen reunallakävelijä. :)
Vielä hieman yksityiskohtia:
”No hands” -otsikon kirjaimetkin on muuten gessotettu ja mistattu kurssilla.
Gessotut pahvikirjaimet koholla
Leiskassa hyödynnettiin myös EdgeWalkin esitteestä leikeltyjä kuvia
CN Towerin turistikrääsäkaupasta ostettu rintanappikin pääsi leiskaa koristamaan
Gesso-örkki ihmettelee mokomaa reunallakävelytouhua