Viime viikko minulta jäikin väliin, mutta tällä viikolla Lauran korttihaastessa oli luonnos, jonka pohjalta intouduin tekemään peräti kaksi korttia: Yhden jouluisen ja yhden onnittelukortin.
Punaisen joulukortin ”juju” on tuo kehys, joka on tehty liimaamalla masking -teippiä valkoisille kartonkisuikaleille, joista on sitten leikattu kehyksen osat. Oli muuten todella hankalaa saada leikattua tasaiset 45-asteen kulmat… Ehkä siihenkin olisi jokin kikkakolmonen olemassa, mutta onneksi pahimmat mokat voi peittää kukilla, *kröhöm*. Masking tape on tilattu Teippitarhasta jo jokin aika sitten, mutta sain otettua tilaukseni käyttöön vasta nyt saatuani inspiraatiota muiden ihanista blogeista – moni kun näyttää innostuneen sen käytöstä. Enkä yhtään ihmettele, miksi. Lumihiutale -leimasin on Inkadinkadon setistä ja ”Jouluiloa” -teksti Finnstamperilta, ja molemmat on kohokuvioitu kimaltelevalla jauheella. Kukat on kliksuteltu Fiskarsin leikkurilla jämäpapereista ja niitä on hieman muotoiltu virkkuukoukun koukkuosalla vaahtomuovipalan päällä. Lopuksi punaisella kimalleliimalla on tehty keskustat kukkiin ja muutamat kiehkurat kehyksen reunoille. Jotenkin minua jäi häiritsemän tässä kortissa tuo teksti, se kun ei (ulkoasullisesti) tunnu istuvan korttiin millään. Mutta menkööt nyt näin.
Teippailulinjalla jatketaan myös isoisäni synttärikortissa: kehykset on tehty kultaraitaisella masking -teipillä, tosin tällä kertaa suoraan korttipohjaan liimattuna. Kuva on napattu DCWV:n Tattered Time -lehtiöstä, joka minun oli ”ihan pakko” ostaa Tampereen Kädentaidot -messuilta viime viikonloppuna. Ja ”ihan pakko” oli ostaa myös ”muutama” muukin lehtiö… ja ”vähän” jotain muutakin pientä… *huokaus* Mutta ihme kyllä, yhtään ainoaa lankakerää en sitten ostanutkaan messuilta, joka on jo saavutus sinänsä! Niin, juu, kortista vielä sen verran, että ”Onnea” -teksti on leimattu kraftille yksittäisillä kirjainleimasimilla, alakulman ruuvit ovat haaraniittejä ja nuo helmiä etäisesti muistuttavat pylpyrät on tehty PearlMakerilla. Lisäksi kuvan ja tekstiläpyskän reunoja on rikottu saksilla ja niihin on sipaistu Distress Inkin Vintage Photoa – siis reunoihin, ei saksiin. ;) Hyvää synttäriä, Paappa!
Ja koska tässä postauksessa on jo esitelty Paapan synttärikortti, voinen samalla vilauttaa myös hänelle taannoin lähteneen isänpäiväkortinkin. (Onpas Paappa nyt saanut ruskeita kortteja! Täytynee pitää huoli, että joulukortti on sitten ainakin ihan eri värinen.) Leimakuva on ProMarkereilla väritetty Art Impressionsin Bud, joka näyttää ihan isoisältäni – ainakin melkein. :) Taustan pallopaperi tuli muistaakseni tilaajalahjana Paperinauhasta ja ruutupaperi on DCWV:n Natural Stack:sta. Kirjaimet on ihan itse piirusteltu valkoisella geelikynällä ruskealle pahville, leikelty irti ja läntätty kohotarroilla kiinni korttiin. Piparireunainen tausta leimakuvalle on stanssattu Cuttlebugilla Framelitz -stanssilla, ja lopuksi paperin kulmille on näytetty vielä hieman kulmanpyöristäjää. Kortin asetteluun on saatu apuja PageMaps -sivustolta: Kesäkuun 2011 korttiluonnokset (vasen alakulma). Kiitokset muuten Marikalle PageMaps -vinkistä! Enpä ollutkaan aiemmin törmännyt moiseen hyötysivustoon.