Kirjohippo

Puolitoista vuotta sitten aloitettu Happypotamus on vih-doin-kin valmis! Ohje on helppo ja lopputulos ihana, joten ainoa projektin venymiseen vaikuttanut asia oli ihan vain oma laiskuus. Onneksi sain selätettyä laiskamadon ja sain aikaiseksi yhdistellä palaset virtahevon muotoon. Kannatti kyllä, jäi nimittäin hippovaihde päälle: niitä on sittemmin syntynyt enemmänkin ja tekeilläkin on vielä pari.

Silmät ovat ruskeat turvasilmät ja täytteenä tavallista askarteluvanua, jota menee yllättävän paljon yhteen hippoon. Siksipä kävinkin taannoin tyhjentämässä Helsingin keskustan Eurokankaan irtovanusta. ;)

Kirjohippo edestä

Kirjohippo sivusta

Kirjohippo takaa

Kirjohippo alta

Virtaheposen osaset

Jojo testaa palasten kiinnitystä - toistaiseksi on kissankestävä

Heidi Bearsin Happypotamus (Ravelry -linkki)
Koukku: 2,5 mm
Lanka: Novita Wool valkoisena, Novita tico tico mustana, kirjavat langat Novita Nalle Taikaa ja CEWEC California Salidaa, yhteensä n. 100 g

Mainokset

Tehokas sukkaviikonloppu

Olin viikonlopun sukuloimassa ja koska mummani on innokas neuloja, tuli itsellänikin neulottua paljon parin päivän aikana. Onneksi olin varautunut tähän ja olin pakannut reissuun mukaan enemmän lankoja ja keskeneräisiä töitä kuin vaatteita. Luonnollisesti.

Sain tehtyä loppuun kolme paria sukkia (joista kaksi oli marinoitunut UFO-pinossa jo kesästä asti ja ne ahdistivat jo isosti) sekä ison kasan karvapalloja kissanleluiksi. Kotimatkalla junassa sain viimeisteltyä vielä Virtauksia -pipon. Taputin itseäni juuri olkapäälle huippusuorituksen johdosta!

Siniset Paula -sukat

Paula -sukat (Ravelry -linkki)
Vielä toistaiseksi mennään ilman nappeja, kunnes saan hankittua sopivat.
Koko: 37
Puikot: 3,5 mm Cubicsit
Lanka: Novitan 7-veljestä, 162 g

Pinkit perussukat

Pinkit perussukat 60 silmukalla (teräosassa kavensin 56 silmukkaan)
Ja juu-u, on eri väriset lilat raidat, koska olen sellainen kapinoitsija! ;)
Koko: 45 (tosimiehet pukeutuu pinkkiin!)
Puikot: 3,5 mm
Lanka: Novitan Jussi, 129 g

Harmaat perussukat

Harmaat perussukat 48 silmukalla
Koko: 39
Puikot: 3,5 mm
Lanka: Novitan 7-veljestä ja Jussia, 115 g

Virkattuja kissanleluja

Kasa kissanleluja
Koukku: 5 mm

Pallon virkkaamiseen käytän yleensä Ravelrysta löytyvän Ideal Crochet Sphere -ohjeen 10-kerroksen palloa (tulee kulkaa täysin pyöreä lopputulos!). Virkkaan yhteen efektilankaa ja noin Nallen paksuista sukkalankaa – sukkalankajämät uppoavat näihin pallukoihin erinomaisesti. Sisälle laitan ripauksen kissanminttua ja hieman askarteluvanua, ja lopuksi vielä pörrötän pallot eli yritän saada karvalangan karvat ulkopuolelle, virkatessa kun suurin osa haituvista tuppaa jäämään pallon sisäpuolelle. Ja sitten eikun kissalle leikittäväksi!

Virtauksia pipo

Virtauksia -pipo (Ravelry -linkki)
Puikot: 2,5 mm pyöröt
Lanka: Hjertegarn Blend Bamboo, 34 g

Varastoissani on jonkin verran puuvilla- ja bambulankoja, joista ajattelin tehdä muutaman sytomyssyn. Ensimmäisenä tein kauniin Virtauksia -pipon. Lopputulos yllätti – tein ohjeen mukaisella silmukkamäärällä ja puikkosuosituksella käyttäen paksumpaa lankaakin, mutta silti onnistuin tekemään pipon pienelle lapselle vaikka piti tulla naisen koko. Noh, hyväntekeväisyyteen tämä joka tapauksessa päätyy, ei siis haittaa! :)

Klipsuttelua

Tuli tässä viime viikonloppuna käytyä Työväenopiston klipsukurssilla -siis sillä, jolla virkataan tölkinavausrenkaista kaikkea kivaa. Myös viime syksynä kävin samanmoisella kurssilla ja silloin aloitin virkkaamaan pientä iltalaukkua. Ja nyt vihdoinkin, vuosi myöhemmin, sain sen viimeisteltyä eli ommeltua vuorin, vetoketjun ja rannekkeen. Enpä voi muuta sanoa, kuin että olen todella tyytyväinen lopputulokseen! Klipsuja työhön meni reilut 120 kappaletta, hieman merseroitua puuvillalankaa (taisi olla Novitan Kotiväkeä), vetoketju, pieni pala silkkiä ja yksi karabiinilukko. Kalenteriaikaa valmistumiseen kului vuosi, tosin tunteja kutakuinkin ”vain” 20.

Iltalaukku tölkinavausrenkaista

Klipsulaukun vuori

Virkkasin kurssilla myös pienistä klipsukukkasista koostuvan puolipallon ja sille kaverin. Niistä tulee jossain vaiheessa pallolaukku, sellainen kämmenen kokoinen. Vuorikin on jo siihen virkattu, enää tarvitsee vain koota palaset. Ehkä se on sitten ensi vuoden syksyn kurssin ToDo-listalla, hih!

Puolipallo pienistä klipsukukkasista

Tassutossut

Kaverini pyysi syksyllä minua tekemään hänelle huopatossut ja minähän tein! Sain vapaat kädet mallin ja värin suhteen. Malliksi valikoitui ”Virkatut tossut” Novitan Syksy 2010 -lehdestä, ja kaapista löytyi pari kerää valkoista Novita Huopasta, Regian liukuestetöhnää ja tassusabluuna. Vääjäämättömänä lopputulemana oli tassutossut:

Tassutossujen liukuesteet

Tassutossut

Valkoiset tassutossut (Ravelry -linkki)
Koko: 39
Koukku: 10,0 mm
Lanka: Novita Huopanen 184 g

Samalla mallilla tein jo pari vuotta sitten toisellekin kaverilleni tossut. Kiva, miten erilaiset lopputulokset tulee vain väriä vaihtamalla!

Pinkkivihreät huopatossut

Pinkkivihreät huopatossut (Ravelry -linkki)
Koko: 37
Koukku: 10,0 mm
Lanka: Novita Huopanen pinkkinä ja vihreänä, yhteensä 150 g

Tämä kirjoitus on osa Bloggaajan haaste 31:stä eli maaliskuun blogipostaukseni numero 4/31.

Virkkauskärpänen puraisi

On sitä kaikenlaista muutakin tehty tässä alkuvuodesta, mutta helmikuussa puraisi virkkauskärpänen – ja pahasti. Suurimpana syyllisenä pidän Patalappuja a la Carte -kirjaa, joka tupsahti vahingossa postiluukusta (hups, joku oli unohtanut peruuttaa kuukaudenkirjansa…). Loistava vahinko sinänsä, sillä ensiselaamisen jälkeen olisin voinut tehdä vaikka kaikki kirjan patalappumallit!

Kirjan malleista ihastuin eniten ”Salonkien saloihin”, pääasiassa sen kauniin kolmiulotteisen pinnan takia. Niitä sitten tehtailinkin ihan urakalla, myös tiskirättiversioina ja jopa kavereillekin. Sen verran poikkesin kuitenkin ohjeesta, että tein omat lappuseni yksivärisinä ja oikaisin reunuksessa tekemällä ihan vain kerroksen rapuvirkkausta. (Patalappuprojektini löytyy myös Ravelrysta.)

Salonkien salat -mallin mukaan virkattu patalappu

Salonkien salat -patalapun kolmiulotteista pintaa

Törmäsin myös suloisten pikkuruusujen ohjeeseen. Ne olivat niin söpöjä, että oli pakko kokeilla tehdä muutama:

Pikkuruusun mittakaavaa

Pikkuruusuja eri värisinä

Ruusujen käyttötarkoitus on vielä avoin, mutta ehkä niitä voisi käyttää vaikkapa skräppäyksessä, ken tietää. (Ruusuprojektini Ravelryssä.)

Kissatkin saivat oman osansa virkkauskohtauksestani. Löysin varastoistani kerän vihreää, karvaista efektilankaa, josta en todellakaan ajatellut tehdä itselleni mitään. Yhdistin sen villalankaan ja virkkailin kissanminttu- ja vanutäytteisiä palloja, jotka ovat olleet huippusuosittuja sekä omassa kissalaumassani että testiryhmissä – kiitokset vain kaikille koekissoille! Nämä karvalliset versiot päihittävät kyllä aiemmat karvattomat ihan 6-0!

Karvainen kissanminttupallo

Kissanminttu-karvapalloja

Osasyynä äkilliseen virkkausinnostukseen (patalappukirjan lisäksi) on varmasti ihkauudet virkkuukoukkuni. En enää suostu virkkaamaan tavallisilla koukuilla, vaan nämä ”kahvalliset” versiot ovat ihan korvaamattomia: virkkaukseni nopeutui eikä etusormeni enää kipeydy virkatessa. Mitä teinkään ennen näitä! Niin… Virkkasin vähemmän… Keltaiset ovat Cloverin Soft Touch -koukkuja ja musta KnitPron Soft Feel – ihania kaikki!

Uudet lempparivirkkuukoukkuni rivissä

Heijastinsydän

Istuin ihan kaikessa rauhassa lueskelemassa blogeja kun silmiini sattui VMSoma KOPPA -blogista virkatun sydämen ohje. Ja sellainenhan piti päästä just-nyt-heti-välittömästi tekemään! Blogien luku jäi kesken, kun ryntäsin hakemaan heijastinnauhaa, jämälankoja ja virkkuukoukun. Aloitus on ohjeen mukainen, mutta sitten hieman sovelsin kun halusin isomman sydämen. Vartti siihen meni ja nyt on sydänheijastin valmis, tadaa!

Virkattu heijastinsydän

Hei, olen Leevi

Jos virkkaamiani kissanleluhiiriä (mm. näitä) ei lasketa, en ole koskaan virkannut pehmoleluja; en amigurumeita enkä isompiakaan. Ei sillä, ettenkö arvatenkin olisi pitänyt siitä hommasta vaan se on vain jotain, mitä ei vielä ollut tullut tehtyä. Ennen kuin nyt. Jokin aika sitten törmäsin Ravelryssä surffatessani ilmaiseen ohjeeseen, joka puhutteli tällaista Lassi ja Leevi -fania, nimittäin Leevi -pehmoleluun! Heinäkuussa parissa illassa virkkailin osaset valmiiksi ja sitten loman jälkeen syyskuussa ompelin ne yhteen söpöksi pehmolelutiikeriksi.

Leevi -pehmolelu

Ravelrystakin löytyy hieman speksiä tästä projektista, mutta tässä samma på finska. Drops Safrania (joka on muuten ihan suosikki puuvillalankani nykyisin) kului yllättävän vähän: oranssia 41 g, mustaa 30 g ja valkoista 19 g. Lisäksi muutama pikkupala mustaa askarteluhuopaa tuli käytettyä silmiin ja pariin pään viiruun. Leevin sisukset ovat askarteluvanua, jota olen joskus ostanut Eurokankaasta. Siinä ne ainekset sitten olivatkin. Jos tekisin lelun nyt uudestaan, muuttaisin ehkä muutaman asian: Käytin 3,5 mm:n virkkuukoukkua, mutta olisi ehkä kannattanut käyttää pienempää, sillä nyt vanu hieman pilkistelee silmukoiden välistä. Ja raajoihin laittaisin täytteeksi puolet vähemmän vanua kuin mitä niissä nyt on. Mutta ensi kerralla sitten. Ihan kiva siitä kuitenkin tuli ollakseen ensimmäinen tekemäni pehmolelu. Tulevaisuudessa Leevi päätynee veljenpojalleni leikitettäväksi.

Leevi on osa KyJy -listaani (nro 4). Muutama kyjyilytyö on vielä kesken, mutta ihan kohtuullisen hyvältä näyttää niiden osalta. Okei, en saanut aloitettua kaikkia 20 työtä määräaikaan mennessä, mutta ne jotka sain aloitettua, saan ehkä valmiiksikin vielä ennen joulua. :)

Leevin osaset ennen kokoamista

Leeviin käytetyt langat

Kyjyilyt on nyt aloitettu

Päätin osallistua tämän vuotiseen Kesäyöstä Jouluyöhön -tempaukseen eli KyJyyn, mikä lie mielenhäiriö ollutkaan ilmoittautumishetkellä – ensimmäistä kertaa olen siis kyjyilemässä. Tempauksessa on tarkoituksena aloittaa 20 neulonta- tai virkkaustyötä kesän aikana ja saattaa ne valmiiksi Jouluaattoon mennessä. En kuitenkaan ajatellut ottaa paineita minkään suhteen – toki tähtään kahteenkymmeneen aloitukseen, mutta katsotaan, mihin aika, hermot ja langat riittävät. Oma KyJy -listani löytyypi nimimerkin ”thuja” takaa.

Kesäyöstä Jouluyöhön -tempaus

Omalta osaltani kyjyilyt alkoivat vauhdikkaasti – aloitin ja viimeistelin ensimmäisen työni heti ensimmäisenä sallittuna päivänä eli Juhannusaattona. Virkkasin interlocking crochet -tekniikalla vihreäsävyisen tiskirätin, jonka lasken kyllä yhdeksi kokonaiseksi työksi, koska siihen kului yhteensä 67 grammaa Schachenmayrin Cotton Linen lankaa. (KyJyn säännöissä sanotaan, että yhteen työhön pitää käyttää lankaa vähintään 50 grammaa ja sehän ylittyi kirkkaasti – vaikka toki säännöissä lukee myös 3 tiskirättiä/patalappua on yksi työ, mutta tämä työ ei ollutkaan ihan ”perinteinen” tiskirätti.) Virkkasin 3,5 mm koukulla ja valmiin rätin mitoiksi tuli 24cm x 24cm, ehkä aavistuksen pienempikin olisi voinut olla.

Tiskirätin etupuoli

Tiskirätin takapuoli

Olen aloittanut myös jo toista KyJy -listallani ollutta työtä eli Fifi -huivia tummanpunaisesta Novitan Rose Mohair -langasta. Mallikerta on helppo muistaa ja paksuilla puikoilla tulee nopeasti valmista, joten Fifi on tosi kätevä matkaneule. Itse asiassa sain juuri menneellä viikolla valmiiksi samanlaisen huivin oranssina, joten kuvion langankierrot ja kavennukset tulevat jo selkärangasta. Ja mikä parasta, saan kulutettua Rose Mohair -varastojani rankalla kädellä – olen nimittäin kehittänyt itselleni henkisen mohairlanka-allergian, joten haluan eroon kaikista ”liian hahtuvaisista” langoistani. ;)

Keskeneräinen Fifi-huivi

Seuraavaksi käyn ehkä Broken Seed Stitch -sukkien kimppuun. Tai sitten innostun jostain ihan muusta, mutta se jää nähtäväksi. Vielä ehtii toivottaa kaikille mukavaa Juhannusta!

Kissanleluja

Virkkauspöpö iski tässä taannoin ja sen seurauksena syntyi läjä kissanleluja – palloja ja hiiriä – rotuyhdistyksemme (Siam-Orient Kissayhdistys) myyntipöytään. Tänä viikonloppuna näitä leluja voi bongata ISROKin kissanäyttelyssä Kuopiossa ja parin viikon kuluttua (28.-29.4.) RUROKin näyttelyssä, joka pidetään PetExpon yhteydessä. Ja Kädentaito -messutkin löytyvät saman katon alta, jei!

Koska yhdistyksemme edustaa itämaisia kissoja, mm. siamilaisia, on toki luonnollista, että leluhiiretkin ovat nimenomaan siamilaishiiriä! :) Nämä hiirulaiset on virkattu Novita Woolista ja ohje on omasta päästä.

Kissanminttuhiiriä
Kissanminttuhiiriä

Kissanminttupalloihin on hyvä käyttää sukkalankojen jämät, kun niissä ei värillä ole niin väliä. Ja pallot on ihanan nopeita virkata – suosikkisarjan jakson aikana valmistuu helposti parikin lelupalloa.

Kissanminttupalloja jämälangoista

Harmi, että meillä kotona asustelee yksi villahirmu, joka suolestaa kaikki villalelut alta aikayksikön. Muut eivät edes ehdi leikkimään leluilla kun raato jo löytyy nurkista tämän näköisenä…

Suolestettu leluhiiri...

Interlocking crochet

Eräs malli Interlockin Crochet -tekniikalla toteutettunaOlen Ravelryssä, neulojien ja virkkaajien foorumissa, ja törmäsin siellä eräänä kauniina kesäpäivänä ryhmään nimeltä ”Interlocking Crochet”. Vaikka pidänkin enemmän neulomisesta, aloin selata ryhmään liitettyjä kuvia ja tekniikka rupesi vaikuttamaan mielenkiintoiselta. Siinä virkataan kahta erillistä verkkomaista osiota, joihin saadaan kuvioita virkkaamalla pylväitä joko verkon etu- tai takapuolelta. Yksi rivi virkataan kahdesti, kerran kummallakin värillä. Lopputulos on kaksivärinen ja kaksipuoleinen – eri puolilla voi olla keskenään aivan erilaiset kuviot. En ollut koskaan aiemmin kuullutkaan moisesta tekniikasta, mutta voihan se kenties olla tunnettu jollain muulla kuin ”Interlocking crochet” -nimellä? Tanis Galik -niminen henkilö on kirjoittanut aiheesta kirjan (jonka päädyin tilaamaan Amazonista) ja nettisivutkin löytyvät osoitteesta http://www.interlockingcrochet.com/.

Siksak -kuviota Interlocking Crochet -tekniikallaTekniikan tajuamisessa meni pieni hetki (ehkä noin vartti), jonka jälkeen innostuin ja rupesin kokeilemaan erilaisia malleja. Kokeiluni päätyivät tiskiräteiksi, siis sellaisiksi ekologisiksi tiskiräteiksi, ihan tarkoituksella – ei siis sen takia, että ne olisivat mitenkään epäonnistuneet. :) Pidän todella paljon valmiista räteistä, voittavat mennen tullen kaupan sieniliinat niin ulkonäöllään kuin imutehollaan. Pinkeissä räteissä käytin bambu-puuvilla-sekoitelankaa (Hjertegarn Blend Bamboo) ja sini-valkoisissa merseroimatonta puuvillaa (Garnstudio DROPS Safran). Kaikki rätit ovat 20 ruutua (verkko koostuu pylväs+ketjusilmukka -ruuduista) eli noin 18 cm leveitä. Kahdesta kerästä (kerä per väri) syntyi tasan tarkkaan kolme tiskirättiä.

Mutta mitä ihmettä ”interlocking crochet” mahtaakaan olla suomeksi…?

Sini-valkoisia tiskirättejä etupuolelta

Sini-valkoisia tiskirättejä edestä

Sini-valkoisia tiskirättejä takapuolelta

Sini-valkoisia tiskirättejä takaa