Uuden vuoden uudet kujeet


52 sukkaparia vuoden loppuun mennessä? Kyllä! Bongasin paristakin blogista idean neuloa yksi sukkapari viikossa ja ajattelin minäkin kokeilla. En nyt varsinaisesti pidä tätä uuden vuoden lupauksena, kun en sellaisia yleensä harrasta, mutta pitäähän sitä tavoitetta olla neulerintamallakin!

Viikon 1 sukat ovat kelta-harmaa-raidalliset pitkävartiset perussukat Novitan Pikkusiskosta ja Handun sukkalangasta (eli jämät syksyllä tekemistäni Jane Bennet -sukista). Harmi, ettei keltaista riittänyt kuin varsiin, mutta ihan kivat nämä näinkin ovat. Saa nähdä kuinka tuo Pikkusisko kestää sukkalankana, kovin oli haituvaista ainakin minun makuuni.

Raitasukat

Raitasukat

Kelta-harmaat raitasukat (Ravelry -linkki)
Koko: 38
Puikot: 2,5mm
Lanka: Novita Pikkusiskoa harmaana ja Handun sukkalankaa keltaisena, yhteensä 80 g

Minulla on noin miljoona, tai, no, ainakin kymmeniä UFOja odottelemassa inspiraation iskemistä. Senpä vuoksi asetan tulevalle vuodelle toisenkin tavoitteen: Vähintään yksi marinoitunut UFO valmiiksi joka kuussa – oli se sitten saumojen ompelua vailla oleva villapaita, paria odottava villasukka tai ompelukoneen esilleottoa odottava vaatekappale.

Ensimmäisenä UFO-listalta sain vetää yli pääkallopipon, jonka tein kaverilleni. Aloitin pipon jo kesällä, mutta usko melkein jo loppui välillä kun lanka temppuili – siinä oli solmuja ja nirhaumia (säikeitä katki) aivan liian paljon… Onneksi langan tuntu on ihanan pehmoista, joten voisi kuvitella, ettei kutita herkkähipiäisempääkään. Pääkallon mallin linkkasin Pinterestiin, mutta Googlen kuvahaulla, hakusanoilla ”skull cross stitch”, löytyy vaikka kuinka monta hyvää vaihtoehtoa.

Pääkallopipo

Pääkallopipo (Ravelry -linkki)
Koko: n. 57 cm
Puikot: 2,0mm ja 2,5mm pyöröt
Lanka: Viking of Norway Baby Ull ja kirjontaan jotain valkoista jämälankaa, yhteensä 62 g

Yksi kommentti artikkeliin ”Uuden vuoden uudet kujeet

  1. Paluuviite: Papukaijasukat | Tuijan jutut

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s