Koukuttuja juttuja


Olen aina silloin tällöin törmännyt koukuttuihin juttuihin lehdissä (mm. Novita -lehdessä on ollut jo pitkään koukuttuja malleja) ja blogimaailmassa (tuoreempia esimerkkejä löytyypi vaikka Eilen tein– ja Hilpeä villapaita -blogeista), mutta jostain syystä intouduin itse kokeilemaan tekniikkaa vasta nyt. Koukkuaminen on ihan mukavaa vaihtelua neulomiseen ja perinteiseen virkkaamiseen, eikä ollenkaan hankalaa – itse katsoin Youtubesta yhden tekniikkavideon, jonka jälkeen aloitin kokeiluni helpolla pikkupeitolla. Googlettamalla ”Tunisian Crochet” löytyy lukemattomia hyviä videoita ja nettisivuja, joista saa varmasti inspiraatiota ja apuja koukkuamiseen.

Ensimmäinen koukkuamistyöni oli siis pikkupeitto, jonka tein sinisestä Novitan Kuura -langasta 8 mm:n KnitPron vaihtokoukulla (yhdistettynä 60 cm:n kaapeliin). Loin 50 silmukkaa ja koukkusin niin pitkään, että sain tuhottua kaksi kerää eli 200 g Kuuraa. Lopuksi virkkasin kaksi kerrosta kiinteitä silmukoita luonnonvalkoisella 7-veikalla ja 5 mm:n virkkuukoukulla peiton ympäri, ja viimeisen kerroksen virkkasin rapuvirkkauksella. Peiton lopulliset mitat ovat noin 45 cm x 65 cm. (Tämä on KyJy -listani työ numero 7, Ravelrystä löytyypi täältä.)

Koukuttu pikkupeitto Novita Kuurasta

Koukuttu pikkupeitto tehokäytössä

Jotain muutakin koukuttua piti sitten kokeilla heti perään ja Eilen tein -blogin innoittamana päädyin Kauhavan Kangas-Aitan sivuille ja sieltä löytyi ohje koukuttuun patakintaaseen. Ohje toimi lähinnä inspiraationa: Otin siitä luotujen silmukoiden määrän ja idean, miten kahta väriä käytetään, plus että opettelin ohjeesta lisäämisen ja kaventamisen. Mutta lopputulos näyttää – ottamistani vapauksista huolimatta – edelleen patakintaalta. Käytin KnitPron akryylistä 5 mm:n koukkuamiskoukkua ja jämälankalaatikosta löytyneitä luonnonvalkoista 7-veikkaa sekä vaaleanharmaata Novita Ilonaa. Lankoja meni yhteensä 85 grammaa, kutakuinkin 50-50. (Tämä on KyJy -listani työ numero 12 ja projekti löytyy myös Ravelrystä.)

Koukuttu patakinnas

Koukuttu patakinnas

Kokeilin vielä soveltaa patakintaan ohjetta normilapaseen – soveltamisen tuloksena syntyi kapoinen (loin 22 silmukkaa) ja pitkulainen lapanen Novita Teddystä (oranssi + ruskea).  Vielä kun sille saisi aikaiseksi tehdä parin… (Tämä on KyJy -listani työ numero 11, mutta ei siis vielä valmis työ.)

Koukuttu lapanen Novita Teddystä

Koukuttu lapanen Novita Teddystä

Nämä kaikki kolme työtä on tehty koukkuamisen perussilmukalla (Simple Stitch), mutta Youtuben syövereistä löytyy ohjeita mm. oikean (knit, lopputulos näyttää ihan neuleelta) ja nurjan (purl) silmukan tekemiseen, hunajakenno -silmukkaan (Honeycomb Stitch), ristisilmukkaan (Cross Stitch), vinoon silmukkaan (Diagonal Stitch) ja vaikka mihin… Sitä joutunee ehkä kokeilemaan vielä näitäkin. :)

4 kommenttia artikkeliin ”Koukuttuja juttuja

  1. Paluuviite: Pikkupussukoita « Tuijan jutut

  2. Ihan sattumalta löysin tänne sun blogiin kun etsin ohjeita tohon koukkuamiseen. Osaisitkohan sä neuvoa kun mä oon nyt yrittänyt sillä pitkällä koukulla tehdä patalappua seiskaveikasta (koukku nro 4) ja se työ menee kokoajan ihan kippuraan vaikka kerroksia on jo useita. Miten sun (ja muiden työt youtubessa) pysyy suorana ”levynä”?

    • Itse asiassa mulla oli ihan sama ongelma, kaikki työt rullautuivat niitä tehdessä voimakkaastikin. Peiton ja patalapun reunaan virkkasin lopuksi ihan vaan kiinteitä silmukoita ja rapuvirkkausta, ja sillä sain hieman hillittyä rullausta, mutta eivät ne vieläkään pysy ihan täysin muodossaan. Ehkä kastelu ja muotoon pingottaminen voisi auttaa saamaan niitä pykälän tai pari suoremmaksi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s