Sukkasadon ekat puikoilla


Sininen perussukka puolivälissäTästä se lähtee! Ensimmäiset sukat vuoden 2011 Sukkasatoon on nyt minunkin osaltani puikoilla. Satoa olen keräämässä Perunalaarin puolella ja sieltä minut ja valmiit tekeleeni tulee löytämään nimimerkillä Thuja. Lisäilen tuotoksiani myös Ravelryn puolelle jollakin tahdilla.

Nämä ensimmäiset satosukat ovat ihan perussukat, ylhäältä alas neulottuna, kakkosen puikoilla ja 18 silmukkaa per puikko. Varressa on 2o-2n -joustinta, joka tulee jatkumaan sukan päällispuolella ihan varpaisiin saakka. Kantalappu on neulottu vahvistettuna ja kantakavennukset tehty joka toinen kerros. Lankana on jämälankalaatikostani löytynyttä sinikirjavaa Novitan Nalle Coloria (oletan, että se on Nallea, kun ei ollut enää vyötettä jäljellä) ja hieman huolestuneena seurailen, riittääkö se toiseenkin sukkaan. Vähän sitä silmällä pitäen tein ensimmäiseen sukkaan hieman normaalia lyhyemmän varren (10 cm), mutta jos lanka loppuu kesken, niin täytyypi sitten improvisoida.

Normaaliin tapaan nälkä kasvaa syödessä. Jos alkuperäinen tavoitteeni Sukkasadon suhteen oli saada tehtyä noin yksi sukkapari, niin nyt jonossa odottaa jo useammat sukat. Mutta niistä sitten enemmän jos ja kun ne konkretisoituvat ihan jalanlämmittimiksi asti. (Update 07.09.2011: Kyllä, valmistakin syntyi.)

Ginny suorittaa sukkatarkastuksen

Ginny -neiti tarkastaa sukat jo tekovaiheessa, ettei pääse syntymään sekundaa

Yksi kommentti artikkeliin ”Sukkasadon ekat puikoilla

  1. Paluuviite: Valmista Sukkasatoon « Tuijan jutut

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s