Ahneella kutojalla on … loppu?


ToimikashuopaVoi hyvänen aika… Tänään oli ensimmäinen kurssikerta Työväenopiston Kesäkudonnassa ja meikäläinen taisi ahnehtia hieman liikaa loimimetrejä. Alunperin mietin, että olisin kutonut uuteen nojatuoliini poppanasuojuksen ja sen lisäksi huovan tai kaksi. No, ne ovat kyllä tulossa, mutta niiden lisäksi ilmoittauduin kutomaan myös kasseja. Ja ripsiliinaa. Ja keittiöpyyhkeitä. Miten ikinä tulen selviämään moisesta kudontamäärästä?!? Taidan muuttaa kutomoon kesäksi enkä mene töihin ollenkaan…

Innokkaimmin odotan ehkä kassinkudontaa, sillä minua on jo pidempään kiinnostanut kokeilla, millaista jälkeä tulee kun käyttää videonauhaa. Kaapissani lojuu jumalaton määrä vanhoja VHS-kasetteja, joiden kaikkien sisältö joutaa hyvin kassinkuteeksi. Loimeksi tulee musta, 6-säikeinen kalalanka (jotta kassista tulisi kestävämpi kuin puuvillalankaloimesta tehtynä) ja sidokseksi valikoitui pitsisidos. Löysin hyvän esimerkin pitsisidoksesta Kangasaitan ohjeista (julkaistu myös Taito-lehdessä 2/2006). Työväenopiston käsityönopetuksen blogissa on lisää videonauhan käyttämisestä kudonnassa (sidoksena myöskin pitsisidos) ja ”Ponnin Puuhapaja” -blogista löytyi upeita näytteitä valmiista töistä.

Huopia voisin kutoa vaikka kuinka monta, koska ne ovat helppoja ja nopeita tehdä ja lopputulos on kaunis, pehmeä ja lämmin! Tänä kesänä teen kaksi huopaa: yhden Aurora -huovan (taitaapi jopa tulla ihan ohjeen värinenkin) ja yhden aaltotoimikashuovan (näillä näkymin sinisävyisenä, mutta mieli voi vielä muuttua). Keittiöpyyhkeitä halusin tehdä sidoksen takia, koska kristalliraesidos näytti niin hauskalta. Ripsiliinan juju tulee puolestaan olemaan poimimisessa ja siinä riittääkin haastetta, sillä olen tehnyt poimintaa vain kerran kauan, kauan sitten. Poppana on vähän niin kuin ”pakollinen” paha, sillä haluan pikaisesti jonkin suojan nojatuoliini. Muuten pikkukissa tuhoaa nojatuolin ennen pitkää, kun luulee sitä raapimapuuksi…

Sitten ei kuin loimia luomaan, vetämään ne puille ja kutomaan! Ja josko tänne blogiin eksyisi kesän lopulla muutama valokuvakin valmiista töistä. Tosin valmiiksi asti saaminen taitaa olla hieman kaukaa haettu idea, sillä kaappini pursuavat edelleen aiempien vuosien viimeistelemättömiä kudontatöitä. Mutta ehkä tänä kesänä asiat ovat toisin…

Yksi kommentti artikkeliin ”Ahneella kutojalla on … loppu?

  1. Paluuviite: Valmistakin syntyy « Tuijan jutut

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s